Ajankohtaista
25.4.2012
Komperon vesiosuuskunnan viemäriverkon rakentaminen etenee suunnitelmien mukaan. Siikakosken ja Kontkalantien pohjoispuoli on kohta rakennettu ja Siikakosken vesistöä ollaan juuri alittamassa Koskikontin liepeillä. Tavoitteena on saada vedettyä viemäri Komperontien suuntaisesti Varkaudentielle saakka vielä ennen peltotöiden alkamista. Taloja kytketään viemäriverkkoon yksitellen ja esimerkiksi Jokiniemen suunnalla jätevesi virtaa jo viemäriin. Valokuituliitoksia aletaan tekemään kesemmällä.
Maakaista.fi teki tammikuussa jutun viemärihankkeestamme. Lue lisää Maakaista.fi sivustolla.
23.9.2011
Viinijärven vesihuoltoyhtiön talousveden laatuun liittyvät ongelmat eivät kosketa Komperon vesiosuuskuntalaisia. Komperon vesiosuuskunnan talousvesi tulee Käsämän vedenottamolta.
2.9.2011
Perjantai 2.9.2011 on viimeinen päivä palauttaa viemäriin- ja laajakaistaanliittymissopimukset ja varmistaa itselleen täysi taloudellinen hyöty EU:n, valtion ja kunnan rahallisesta tuesta. Perjantain jälkeen viemäriin ja/tai laajakaistaan liittyville ei pystytä takaamaan hanketukia, vaan liittymishinta tulee olemaan korkeampi, kuin ensimmäisen vaiheen 6900 euroa/viemäri ja 850 euroa/laajakaista.
Allekirjoitetut sopimusluonnokset tulee palauttaa osuuskunnan toimitusjohtajalle Tapio Mustoselle, Ollilantie 8b, 83400 VIINIJÄRVI.
17.8.2011
Viemäri- ja laajakaistahanke kiinnosti yleisöä ja mediaa. Komperon vesiosuuskunnan järjestämässä tiedotustilaisuudessa 7.8.2011 oli läsnä n. 50 henkeä ja seuraavalla viikolla Kotiseutu-uutiset julkaisi kaksi aiheeseen liittyvää juttua. Tiedotustilaisuuden lehtileikkeet alla.
Kotiseutu-uutiset 7.8.2011: Odottelu voi koitua kalliiksi – liittymisvelvoite tulossa (PDF)
Kotiseutu-uutiset 11.8.2011: Koko kylä samaan verkkoon (PDF)
7.8.2011
Komperon viemäri- ja laajakaistahanke on edennyt toteuttamisvaiheeseen. Hankkeesta pidetään tiedotustilaisuus ViiniMarjassa, Siikoniementie 35, sunnuntaina 7.8. klo 18:30.
Hankkeen rahoituspäätökset varmistuivat 25.5.2011, jonka jälkeen osuuskunnan hallitus pyysi tarjouksia hankkeessa tarvittavilta urakoitsijoilta. Saatujen tarjousten perusteella hallituksen valitsemat henkilöt ovat neuvotelleet urakoitsijoiden kanssa hankkeen toteuttamisesta. Neuvotteluiden perusteella hallitus on tullut siihen tulokseen, että hanke pystytään toteuttamaan osuuskunnan tiedotuksessa käytetyillä hinnoilla ja aikataululla.Hankkeen rakentamisessa tarvittavat urakoitsijat valitaan heti kun kaikki loput pyydetyt lisäselvitykset on saatu ja käsitelty. Rakennustyöt aloitetaan heti kun sopimukset ja lupaprosessit ovat valmiit.
Viemäriin ja laajakaistaan kannattaa liittyä nyt! Viemäriin liittymismaksu on 6900 euroa ja laajakaistaan liittymismaksu 850 euroa. Hankkeelle on saatu rahoitusta EU:sta, Suomen valtiolta ja Liperin kunnasta, mikä näkyy suoraan liittymiskustannuksissa. Jälkiliittyjien kustannukset kohoavat edellä esitettyä korkeammiksi.
Tiedotustilaisuus on kaikille avoin, tervetuloa!
Lisätietoja: http://komperonvesiosuuskunta.nettisivu.org/
Ari Hyttinen 040-5579525 tai Tapio Mustonen 040-5432398
4.7.2011
Tarjouskilpa Komperon viemäri-ja laajakaistaverkon rakentamiseksi on umpeutunut 4.7.2011. Määräaikaan mennessä tarjouksen jätti kolme yritystä, joista kahden kanssa jatketaan neuvotteluja.
Mikäli neuvottelut tuottavat tulosta, järjestetään kaikille avoin tiedotustilaisuus viemäri- ja laajakaistahankkeesta ViiniMarjassa sunnuntaina 7.8. klo 18:30. Tilaisuudesta tiedotetaan erikseen kirjeitse kaikille nykyisille osakkaille sekä niille kiinteistöjen omistajille, jotka ovat ilmaisseet halukkuutensa liittyä viemäriverkkoon. Kutsukirjeen mukana lähetetään viemärin ja laajakaistan liittymäsopimukset allekirjoitettaviksi, liittymähinnat sekä kartta sunnitellusta viemärilinjauksesta.
27.6.2011
Vesihuoltolain edellyttämän toiminta-alueen määrittäminen. Liperin kunta on 27.6.2011päivätyllä kirjeellä lähestynyt Komperon vesiosuuskuntaa ja vaatinut selvitystä osuuskunnan toiminta-alueen virallisesta vesihuoltolain tarkoittamasta määritysmenetelmästä 1.10.2011 mennessä.
Komperon vesiosuuskunnalle ei vielä olla määritetty toiminta-aluetta. Mikäli toiminta-alue määritellään, koituu tästä osuuskunnalle ja toiminta-alueen kiinteistöjen omistajille vesihuoltolain mukaisia velvoitteita. Vesihuoltolain 9§ mukaan vesihuoltolaitoksen (osuuskunnan) tulee huolehtia toiminta-alueellaan vesihuollosta yhdyskuntakehityksen tarpeita vastaavasti. Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella oleva kiinteistö puolestaan on vesihuoltolain 10§ mukaan liitettävä laitoksen vesijohtoon ja viemäriin. Vapautusta tästä velvoitteesta voi anoa ainoastaan vesihuoltolain 11§ säädetyin perustein. Ikä ei ole peruste velvoitteesta vapautumiseksi.
Toiminta-alueen määrittelyn jälkeen aluella ei enää sovelleta asetusta talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla (209/2011).
24.6.2011
Komperon museolla pidetään tänään juhannusjuhlan yhteydessä tiedotustilaisuus viemäri- ja laajakaistahankkeen etenemisestä. Hankkeesta tullaan järestämään tiedotustilaisuus myöhemmin heinäkuussa erikseen ilmoitettavana ajankohtana, jonne kutsutaan paikalle kaikki osuuskunnan nykyiset osakkaat ja viemäristä kiinnostuneet uudet liittyjät.
12.6.2011
Komperon vesiosuuskunnan hallitus on tänään yksimielisesti valinnut osuuskunnalle toimitusjohtajaksi Tapio Mustosen.
15.5.2011
Komperon vesiosuuskunnan osakkaiden vuosikokous ViiniMarjassa sunnuntaina 15.5. klo 18:00. Käsitellään sääntömääräiset asiat ja luodaan katsaus viemärihankkeeseen. Kahvitarjoilu, tervetuloa! Viemärihankkeesta pidetään kaikille avoin tiedotustilaisuus erikseen ilmoitettavana ajankohtana myöhemmin kesällä. OSAKASKOKOUKSEN ESITYSLISTA
5.11.2010
Komperon vesiosuuskunnan teettämä suunnitelma paineviemärin rakentamiseksi on valmistunut. Viemärihankkeen aluerajaukseksi on varmistunut suunnitelman mukainen alue poislukien Pöllänniemi kulutuspaikasta 32 etelään (Pöllänniementie 10, Mustola). Pöllänniemen viemäröinti on mahdollista toteuttaa myöhemmin omana hankkeenaan, mikäli asukkaiden keskuudessa kiinnostus viemäriä kohtaan lisääntyy.
Viemärikaivantoon on tarkoitus upottaa valokuitukaapeli, jonka rakentamiselle etsitään parhaillaan rahoitusta.
Viemärihankkeelle haetaan julkista rahoitusta ELY-keskuksesta sekä Liperin kunnasta. Rahoituksen varmistuttua kerätään sitovat liittymäsopimukset osakkailta erikseen ilmoitettavana ajankohtana.
6.10.2010
Komperon vesiosuuskunnan tiedotustilaisuus ViiniMarjassa kiinnosti yleisöä. Paikalle oli saapunut n. 70 henkeä kuulemaan tuoreita uutisia viemärihankkeesta ja vaihtoehtoisista talousvesien puhdistusjärjestelmistä.
23.9.2010
TIEDOTUSTILAISUUS VIEMÄRIHANKKEESTA 5.10.2010
Alustava suunnitelma Komperon viemäriverkosta on valmistunut. Viemärihankkeesta pidetään tiedotustilaisuus ViiniMarjassa, Siikoniementie 35, tiistaina 5.10. klo 19:00. Paikalle saapuu osuuskunnan hallituksen lisäksi viemärisuunnitelman laatijan Maveplan Oy:n edustaja sekä kunnan jätevesineuvoja, jotka vastaavat mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Tilaisuus on kaikille avoin, tervetuloa!
KARTTA SUUNNITELLUSTA PAINEVIEMÄRISTÄ (PDF)
Viemärilinja on merkitty karttaan vihreällä, sinisellä on piirretty uudet vesi+viemärilinjaukset. Osakkaiden kiinnostus viemäriä kohtaan on merkitty karttaan erivärisin kulutuspaikkapallukoin; vihreä=kiinnostunut, keltainen=ehkä, punainen=ei kiinnostusta. Tiedot kiinnostuksesta viemäriin on kerätty kyselyin vuosina 2007-2008, ja niitä on päivitetty syksyn 2010 maastomittausten yhteydessä. Osakkaita pyydetään ilmoittamaan puhelimitse tai sähköpostitse Tapio Mustoselle (p. 013 647 398) tai Ari Rummukaiselle (p. 050 514 9631), mikäli kartalla olevat kulutuspaikkatiedot eivät pidä paikkaansa. Sitovat ilmoittautumiset viemäriin liittyjiltä kerätään erikseen syksyn 2010 aikana.
20.8.2010
Maastotyöt alkavat. Komperon vesiosuuskunnan viemäriverkon suunnittelu alkaa nyt toden teolla. Heinäkuussa umpeutuneen urakkatarjouskilpailun voitti Maveplan Oy (entinen Suomen Salaojakeskus), joka aloittaa maastotyöt kylän alueella tiistaina 24.8.2010. Maastotöiden oletetaan kestävän kolmisen viikkoa, minä aikana Komperon pelloilla, metsissä ja teillä liikkuu Maveplanin työntekijä. Maastomittausten paikallisena asiantuntijana toimii vesiosuuskunnan puheenjohtaja Pentti Tiilikainen, joka antaa maastotöitä koskien tarvittaessa lisätietoja.
Maastokartoitusten valmistuttua Maveplan laatii Komperon vesiosuuskunnan alueelle suunnitelman viemäriverkon rakentamiseksi. Aikataulun mukaan suunnitelma valmistuu lokakuun puoliväliin mennessä, minkä jälkeen vesiosuuskunta järjestää osakkailleen tiedotustilaisuuden myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.
9.6.2010
Komperon vesiosuuskunnan vesihuoltohanke etenee. Tarjouspyyntö suunnitelman tekemiseksi on luettavissa Hilmassa hakusanalla Komperon vesihuoltohanke. Lisätietoja antavat Ari Rummukainen ja Tapio Mustonen.
3.5.2010
JÄTEVESINEUVOJA
Liperin kunnassa toimii ELY-keskuksen palkkaamana jätevesineuvojana Mikko Moilanen 3.5.-15.11.2010 välisen ajan. Hän on tavattavissa ma-to 8.00-16.00 rakennusvalvontatoimistossa. Yhteystiedot p. 040-488 2302 sähköposti: jvneuvoja6liperi(at)gmail.com